Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Askartelua, kierrätystä, tuunausta, kutomista, virkkausta, ompelua himoharrastava kuusikymppinen, jolle käsillä tekeminen on elämäntapa ja kirpputoreilla kiertäminen aarteiden etsintää.

sähköpostia vekkim@gmail.com

Blogipohja:




Älä lähetä tunnustuksia tai kiertojuttuja, olen niin toivoton niiden eteenpäin viemisessä!

Kaavoja tai ohjeitakaan en pysty lähettämään, koska useimmiten niitä ei ole minullakaan, vaan teen arviolta ja silmämääräisesti.

01.03.2012 - 21:49
Olen kauan halunnut oppia mosaiikin tekoa. Käsityökerhomme illassa opettelimme ystävämme Kaijan opastuksella.

Käytimme Tiffany-töissä käytettävää lasia, mikä lohkottiin sopiviksi paloiksi. Pohjana styroks-muna, mikä päällystettiin. Palat liimattiin munan päälle. Ja tässäpä olikin sitten temppuilu. Palat eivät millään tahtoneet pysyä paikoillaan, vaan valuivat heti  jos liimaa oli vähänkin liikaa. Kärsivällisyys oli tosiaan tarpeen.


Saumaukseen saumauslaastia. Laastin voi värjätä munien sävyyn sopivaksi esim. posliinivärijauheella.
Oikein kiva juttu ja aion tehdä näitä lisää. Styroks-munia saa monen kokoisia ja muitakin kivoja juttuja voi tehdä. Ehkä pääsiäiskukkokin olisi kiva.

Kiitos kerholaisille ja erityisesti Kaijalle tosi kivasta illasta!
Eija k kirjoitti 01.03.2012 - 23:38
Minua on mosaaiikki jo kiinnostanut vähän aikaa. Olen ostanut jo tarvikkeitakin
Anneli kirjoitti 02.03.2012 - 06:42
Voi miten kauniita !
Tuota minäkin haluaisin oppia :)
Nyt kun homman osaat, uskon että noita ihanuuksia tulee moneen erilaiseen pohjaan tehtyinä.Tuohon jää taatusti "koukkuun" !
Ihania askarteluhetkiä :)
Neferi kirjoitti 02.03.2012 - 07:27
Oikein mukavan näköistä tuli näin.
Maca kirjoitti 02.03.2012 - 10:22
Hienoja!
sirkkis kirjoitti 02.03.2012 - 11:55
Voi sinua taiteilijaa olet kyllä ihanan moniosaaja. Upeita munia olet tehnyt.
Marjut kirjoitti 02.03.2012 - 14:08
Tosi hienoja pääsiäismunia:)
Anu kirjoitti 02.03.2012 - 19:53
Kauniilta näyttävät! Varmasti vaivan arvoista vaikka olisikin pientä alkukankeutta.
Elvenpath kirjoitti 05.03.2012 - 13:14
Ihania pääsiäismunia! Tosi kauniita :)
Pitsisukka kirjoitti 05.03.2012 - 13:46
Oi miten kauniita!
Ostin Mosaiikin Taikaa-kirjan äskettäin Prisman ale-korista ajatuksella fiksailla pyöreää "kesäpöytää" ja isoja kukkaruukkuja jotka ovat vähän tylsiä punasavisia. Ne ovat niin isoja kooltaan että on pakko jättää siihen kunnes voi työstää niitä ulkosalla.
Isoja Styrox-munia justiinsa viikonloppuna maalailin kullanvärisellä askartelumaalilla ajatuksella virkata niiden päälle nro 80 virkkuulangasta jotakin pitsiä. Tuollaista ohuen ohutta virkkuulankaa kun on useampikin pikkukerä varastossa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Laskuri
Karkki Karkkila 2v.